torstaina, kesäkuuta 26, 2014

Laivalla Kalkkisiin, pyörällä takaisin

Lähdössä Lahden satamassa
Nyt on sitten testattu myös päällysteen saanut Kopsuontie. Koville otti, kun pyöräilimme tänään takaisin Asikkalan Kalkkisista, jolle olimme matkanneet aamupäivällä laivalla.


Minua paljon enemmän pyöräilevän miehen mielestä mäkinen ja mutkainen, 23 kilometriä pitkä, Kopsuontie on mielenkiintoinen ja mukava ajettava. Niin minustakin, mutta kyllä useat 10-13 asteen nousut veivät minulta voimat reisistä. Viimeisen pitkän nousun ennen Vesivehmaata jopa talutin osittain, kun en selkäkrampilta enää pystynyt istumaan satulassa.

Pullojen täyttöä Lampisen kaupalla Kalkkisissa

Selkähän minulla on heikko kohta, vaikka jaloilla poljetaankin. Liian pitkät istumiset tietokoneen ääressä totisesti kostautuvat vielä näinkin myöhään kesällä. (Elo-syyskuussa olen yleensä jo ihan vetreä ja jaksan selän puolesta ajaa pidempiä lenkkejä.) Lisäksi olen ajanut aika vähän lenkkejä: osittain sateisen kesän, osittain muiden  menojen vuoksi.

Pieni koski Kopsuontien varressa
Kalkkinen-Lahti-väli ei ole kuin "vain" 44 kilometriä, mutta ehdottomasti lenkki oli kauden rankin (saattoi olla pisinkin). Ryntäsimme lenkin jälkeen heti saunaan, ja nyt on todella väsynyt olo. Hyvä niin.

Ei kommentteja: