Ainakin sata pientä kantarellia...

Kannatti käydä tänään anoppilan rannassa tarkistamassa, joko kantarellit ovat nousseet. Ensin en nähnyt oikein mitään, sitten pari nuppineulanpään kokoista keltaista pilkkua hieman sivussa edellisvuosien paikoilta.

Mutta sitten: ensin luulin sammaleen keskellä kasvavia keltaisia joiksikin ihan muiksi sienikasvustoiksi - välillähän metsässä tulee vastaan vaikka mitä hyytelömäisiä sieniä, joita ainakaan minä en osaa tunnistaa tai ainakaan jaksa opetella. Mutta ne olivatkin terhakoita ja kiinteitä pikkuvahveroita, joiden vähän isommat siskot ja veljet kurkistelivat muutaman  metrin päästä.

Ja taas muutaman ja taas muutaman... kantarelleja oli noussut ainakin sata tai todennäköisemmin satoja. Pieniä vielä, mutta tokihan niistä osa piti kerätä mukaan, jotta huomenna pääsemme maistamaan kantarellikastiketta.

Juu, kävimme myös pyöräilemässä, vain kohtuullisen ja umpitutun 28 kilometrin lenkin Messilän ohi Salpakankaalle, sieltä Soramäkeen, Vesalaan ja Hollolan kirkolle ja sieltä takaisin Hersalaan. Puoliso olisi ajanut pidempäänkin, mutta ei tällä selällä nyt tunnu onnistuvan oikein mikään. Viimeiset viisi kilometriä purin taas hammasta, kun piti toisaalta yrittää laukaista kramppaavaa selkälihasta ja toisaalta heilutella täysin puuduksissa olevaa kättä. Hyvä, että käytiin, mutta ei se mitään nautintoa ollut.