perjantaina, toukokuuta 30, 2014

Toistaiseksi ainoa korvasieni

En ole ollut onnekas korvasienten kanssa tänä keväänä, vaikka moni muu on ollut. Tänään otin työvoiton kiertämällä iltapäivällä Lahden keskustan ympärillä olevia harjuja. Jäähallin takaa lopulta löysin yhden korvasienen.

Vähän saaliin niukkuutta kompensoi sienen koko, yli 200 grammaa. Sen sisällä oli aika paljon pieniä muurahaisia, mutta halkaisin sienen ja puhdistin tarkkaan. Nyt palat ovat kuivurissa. Ehkä niistä yhden kastikkeen saa kahdelle hengelle.

Viikonloppuna etsinnät jatkuvat, mutta vielä en ole päättänyt, missä. Nyt on kuitenkin jo vähän toiveikkaampi olo.

torstaina, toukokuuta 29, 2014

Renkomäen luontopolulla

Mies ehdotti aamulla, että lähtisimme katsomaan Renkomäen luontopolkua ottamalla bussin lähimmälle pysäkille ja kävelemällä siitä metsään. Epäilin hieman melkein 16-vuotiaan mäyräkoiramme jaksamista, mutta suostuin kuitenkin.

Ensin bussi oli täällä keskustan päässä vartin myöhässä ja kuljettajakin kysyttäessä syytä aika stressaantunut (kuulemma tuulilasin puhallus rikki, jolloin sadesäällä on välillä pakko pysähtyä ja kuivata lasia käsin). Pieni viivästys ei tietysti meitä hirveästi haitannut, halusimme vain tietää, pääsemmekö myös pois. 7,5 kilometrin matka ei meille ihmisille olisi ylivoimainen käveltäväkään, mutta seniorimäyräkoiralle kyllä mahdoton.

Pääsimme Tarolankadulle, josta oli lyhyt matka luontopolun alkuun. Polkuhan kiertää soraharjun päällä valtavien hiekkakuoppien kupeessa. Kiipeämistä on jonkin verran, mutta maasto myös vanhan mäyräkoiran mentävää. Sitä paitsi Doris touhusi metsässä innokkaammin kuin kuukausimääriin. Uusi ympäristö (lue: ei ainaisia katuja ja lähipuistoja) näytti nuorentavan vanhaa rouvaa vuositolkulla.

Minulla oli kori mukana siinä toivossa, että jostain sorakuopan reunasta tai polulta löytyisi korvasieniä. Ei näkynyt, vaikka mahdollisia paikkoja oli vaikka kuinka. Muuten metsä oli oikein antoisa, mm. puolukkaa ja kieloa oli paljon. Lenkin lopuksi keräsin mukaan vielä vähän horsmaa, jonka varsia keittelin parsan tapaan.


Sää on tänään ollut viileä ja tihkusateinen, mutta kummasti sitä metsäretkellä pärjää oikeissa varusteissa. Koirallekin puimme päälle takin, joten sekään ei taatusti palellut reilun tunnin lenkillämme.
Paluumatkalla bussi tuli pysäkille ajoissa, kuljettajakin oli ehtinyt vaihtua.

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2014

Mäyrä metsäpolulla

En löytänyt aamun metsäretkellä korvasieniä, mutta sainpa hienon luontohavainnon. Mäyrä käveli vastaan Tiirismaan luontopolulla ihan kirkkaassa päivänvalossa.

Herra tai rouva Mäyrä lönkötteli polkua pitkin alle kymmenen metrin päähän, kunnes joko haistoi tai kuuli minut seisomassa risteävällä väylällä - sitten nosti katseensa ja teki päätöksen kääntyä ensin takaisin ja kohta puikahtaa polulta sivuun. Ei se hirveästi pelästynyt, koska vauhti pysyi varsin verkkaisena.

Sienten sijasta keräsin kieloja maljakkoon ja nuoria horsmanvarsia parsan tapaan keitettäväksi. Oikein virkistävä lenkki juuri ennen äsken Lahden päällä käväissyttä ukkosta.


lauantaina, toukokuuta 24, 2014

Pyörällä Kymijärven ympäri ja kaupungille

Näillä helteillä pyöräilijän kannattaa olla liikkeellä aamulla. Ainakin jos on kaltaiseni henkilö, joka ei pysty liikuntasuorituksiin enää paljon yli 22 asteen.

Lähdin 8.30 ajamaan kohti Ahtialaa ja sieltä Kymijärven ympäri. Aamu oli todella ihana, paljon linnunlaulua ja kukkien tuoksua. Villähteellä syreenien tuoksu suorastaan tyrmäsi, aurinko oli selvästi nostanut aromit esiin.

Oikeastaan koko matka eteni niin vaivattomasti, että ajoittain unohduin ajatuksiini. Maantiepyörä allani rullasi kevyesti. Nesteytyksestä huolehdin juomalla raparperimehu-kivennäisvesisekoitusta. Muita pyöräilijöitä alkoi tulla vastaan joskus Villähteen ja Lahden välissä, siis lähempänä kello kymmentä.

Valokuvaamaankin muistin pysähtyä vain muutaman kerran - esimerkiksi ne syreenit jäivät kuvaamatta. Matkaa hieman kierrellen kertyi noin 29 kilometriä.

Kotimatkalla pyörähdin vielä väistötorilla Lahden kaupunginteatterin ja -kirjaston edustalla - siitäkään ei ole kuvaa - ostamassa vihanneksia ja keitinpiirakoita lounasta varten. Vihannekset sulloin selkäreppuun, sillä maantiepyörässähän ei ole laukkuja tai edes tarakkaa.

Lounaan jälkeen päätin ottaa alle kaupunkipyöräni ja ajelin hieman kiertotietä tuohon lähelle Pikku-Vesijärven puistoon katsomaan Siivouspäivän kirppiksiä. Siinä pyörää talutellessa myyntipisteiden välissä tuli jo paljon kuumempi. Tuntui, että nestehukkakin iski, sillä muutaman kilometrin kierrokselle en sentään ollut ottanut juomapulloa mukaan.

Kirpparilta ei tällä kertaa tarttunut mukaan mitään, mutta kaupunkitapahtumaa oli mukava seurata. Tai itse asiassa tapasin entisen tanssinopettajani, joka ehkä tarjoaa kesäisiä tanssihetkiä puistossa. Olisipa kiva!

Kotimatkalla oli vuorossa vielä yksi kaupunkikulttuurin etappi, ekokahvila Mea Manna, josta kävin ostamassa jälkiruoaksi marjaiset juustokakunpalaset. Niiden kakkukahvien jälkeen simahdinkin oikein todella raskaille ja pitkille päiväunille.

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2014

Kuhinaa

Käyntimme maalla sisältävät nykyään lähinnä siivoamista ja asioista luopumista. Huomenna tulee seuraava omistaja hakemaan vanhaa puista purjevenettämme. Noutoa varten on pitänyt tyhjentää venevaja ja käydä läpi veneen varusteet.

Onneksi ehdin hieman katsella, kuunnella ja haistella myös ympärillä kesään herännyttä luontoa! Muurahaispehässä sananmukaisesti kuhisi. Raparperit olivat kasvattaneet paksuja varsia, ja nokkoset puolestaan olivat vielä syötävän pieniä.

Tänä aamuna ehdin myös siivota parvekkeen ja istuttaa osan yrteistä parempaan ruukkuun. Kylvin myös ruusupavut. Onneksi kesä tulee myös kaupunkiin!


keskiviikkona, toukokuuta 14, 2014

Pyöräilyopas - kotiseutupyöräilyä Lahden seudulla

Pari vuotta tekeillä ollut pyöräilyopas on nyt julkaistu. Kirjan pohjana ovat tämän blogin merkinnät, joissa kerron ajamistani pyörälenkeistä tunnisteilla #kotiseutu ja #pyöräily. Kuvat otti Reilika Landén, kirjan graafisesta suunnittelusta vastasi Jalo Toivio.


Etelä-Suomen Sanomat on jo ehtinyt kirjoittaa oppaasta pienen jutun. Toivon, että reittiohjeista on iloa mahdollisimman monelle!

Esittelen kirjaa ensi lauantaina 17.5. Lahden kevätpyöräily -tapahtumassa. Olen paikalla Launeen perhepuiston rastilla klo 10-11.30. Kirja on esillä myös sen jälkeen koko tapahtuman ajan eli klo 14 asti. Tervetuloa!

Päivitys 21:28
Opasta jaetaan ilmaiseksi Lahden kauppakeskus Trion kaupunki-infosta ensi viikosta lähtien. Painos ei ole loputtoman suuri, joten kannattaa hakea omansa lähiaikoina.