perjantaina, elokuuta 30, 2013

Kauniita karvarouskuja

...oli vihdoinkin noussut metsään. Sellaisia pieniä nappeja, jotka oikeastaan olisivat parhaimmillaan etikkasieninä. Mutta nyt kyllä uhrasin ne muutaman löytämäni mustarouskun kanssa sienisalaattisieniksi. En siis säilyttänyt niitä kokonaisina vaan leikkasin surutta salaattisienipaloiksi odottamaan keittämisen jälkeistä suolausta.

Löysin myös oikein mukavan esiintymän pikkuriikkisiä lampaankääpiä, jotka olivat vielä ihan puhtaita ja kiinteitä. Ne ajattelin huomenna kieritellä mausteisessa
frittitaikinassa ja paistaa öljyssä.

Ja olihan siellä jokunen herkkutattikin, niitä pieniä ja kauniita, joihin viime päivinä on saanut tottua. Suppilovahveropaikalla oli kuivaa ja vain muutama kelvollinen sieni jäljellä.

Ehdin puolen tunnin metsäpiipahdukselle palatessani työmatkalta iltaviiden jälkeen. En siis edes kuvitellut kerääväni mitään suursaalista vaan lähinnä tarkastin tilanteen. Ja yllätys yllätys: perjantain illansuussa metsään oli ehtinyt muutama muukin kerääjä. Yhdellä heistä näkyi olevan ämpäri ihan täynnä. Hieno juttu.


keskiviikkona, elokuuta 28, 2013

Menkää nyt hakemaan niitä herkkutatteja!

Vajaan tunnin iltasienestys antoi tänään kaksi korillista saalista, pääasiassa herkkutatteja. Sienet poimin Hollolasta kahden pikkutien varresta, metsän reunasta, sillä olin liikkeellä 15-vuotiaan mäyräkoirani kanssa. Aivan valehtelematta herkkutatteja kasvoi vähintään joka toisella askeleella.

Parikymmentä pientä tattia oli jälleen ykkösluokan kaunottaria, jotka siirsin suoraan jääkaappiin kokonaisina odottamaan huomista. Loput siivutin kuivuriin ja kun sen tila loppui, leikkasin ohuita siivuja pakasterasioihin. En siis kypsentänyt viipaleita mitenkään, laitoin vain joka kerroksen väliin tuorekelmun helpottamaan jatkokäyttöä. Katsotaan nyt, miten moinen säilöntämenetelmä toimii.

Otin mukaan myös joitain punikkitatteja, joista tuli viipaloituna uunipellillinen. Turvauduin kuivuritilan puutteessa siis kakkosvaihtoehtoon eli tuohon yritykseen kuivattaa sienet tavallisessa uunissa hieman alle 50 asteessa, uuninluukku raollaan. Kunhan nyt kuivuvat sen verran, että saan ne huomenna siirrettyä kuivuriin. Käytän kuivattua punikkitattia talvella yleensä muiden sieniruokien ja muutenkin mausteena.

Muutaman mustarouskunkin sain mukaan. Ei niistä yksin salaattia saa, mutta keittämisen jälkeen suolaan rouskut kevyesti ja säilön pienetkin erät muovipussissa pakastimeen. Pikku annoksia voi yhdistellä.

On tämä hurja herkkutattikesä! Mutta tänään alkoi jo olla niin kuivaa, että kohta nousee varmaan uutta satoa vain kosteampiin kohtiin metsässä. Moni tateista olikin jo halkeillut kuivuuttaan, isoon osaan oli iskenyt joko tatinriesatauti tai sienisääsket.


P.S. Harmittaa, että Blogger väkisin kääntää iPhonella ottamani kuvan 90 astetta eli pystykuvaksi. Jokainen näkee, että kuvan pitäisi olla vaaka ja tuon varttikierroksen vastapäivään. En jaksa etsiä ratkaisua, mutta olen kiitollinen neuvoista.

lauantaina, elokuuta 24, 2013

Yksi laji kerrallaan -sienisesonki

Limanuljaska
Kuluneena kesänä olen ihmetellyt, miten harvoja sienilajeja metsässä tulee vastaan. Kun kantarellit alkoivat nousta jo kesäkuussa ja niitä tuli enemmän heinäkuussa, seuraksi oli vain joitain haperoita. Nyt taas tuntuu nousevan ainakin kohtalaisen paljon herkkutatteja, mutta esimerkiksi limanuljaskoita olen löytänyt vain muutamia.

Herkkutatteja
Rouskuja on ollut tosi huonosti. Vaaleita tai rusko-orakkaita olen itse löytänyt yhden kerran kunnolla ja saanut toisen kerran ystävältä lahjaksi. Mustatorvisieniä on tullut vastaan pari kertaa, suppilovahveroita vähän enemmän. Jokunen ykstittäinen lampaankääpä ja kehnäsieni ovat päätyneet myös koriini.

Eikä siellä metsässä tule vastaan valtavaa lajivalikoimaa myöskään syötäväksi kelpaamattomia, myrkyllisiä tai sellaisia sieniä, joista en tiedä mitään. Joinain vuosina runsaat haisuhaperot ja sappitatit ovat saaneet aikaiseksi varsin vaatimattomia satoja, kärpässieniä olen nähnyt muutaman, seitikkejä tuskin lainkaan.

Toki riippuu siitä, kuinka monenlaisissa metsissä, miten usein ja kuinka laajalla alueella kiertää. Olen kuitenkin käynyt sienessä aktiivisesti useita kertoja viikossa jo heinäkuun alkupuolelta asti. Välillä on ollut kuivaa, välillä satanut monena päivänä ennen reissua.

Herkkutatti
En tietenkään valita sitä, että juuri herkkutatteja tuntuu nousevan nyt hyvin, minkä on huomannut myös sieniä Italiaan vievä Dalla Valle. Tänäänkin söimme herkkuaterian, jonka pääainesosa olivat paistetut ja hyvin miedosti maustetut herkkutatit.




Suppilovahveroita

Sienestyksen ihanuuteen kuuluu kuitenkin myös löytöretkeily. Monen monta kertaa olenkaan mennyt metsään hakemaan jotain ja tullut takaisin ihan toisenlaisen saaliin kanssa. Se vasta on jotain.

perjantaina, elokuuta 23, 2013

Pyöräilymerkinnöistä kirjaksi

Lahden kaupungin tiedotuslehti Kaupunkilainen kolahtaa pian postiluukuista ja -laatikkoihin, netissä se ilmestyi jo muutama päivä sitten. Lehdessä on useita kirjoittamiani artikkeleita, mutta tämän blogin kannalta kiintoisin on sivuilla 18-19 julkaistu pyöräilyartikkelien kokonaisuus.

Pyöräilevää pariskuntaa käsittelevän artikkelin lopussa kerrotaan nyt ensimmäisen kerran julkisesti, että kirjoittaja Ina Ruokolainen valmistelee kirjaa Lahden alueen kotiseutupyöräilystä. Viime ja tämän kesän pyörälenkkini ovat siis muuttuneet puhtaasta harrastuksesta hauskaksi (kesä)työksi, jonka tulokset julkaistaan toivottavasti jo huhtikuun alussa.

Kirjaan tulevat lenkit olen pääosin ajanut joko yksin, puolison kanssa tai porukassa, mutta vielä on jäljellä paljon tarkistettavaa, kuvattavaa ja tietenkin kirjoitettavaa. Vinkkejäkin otan vielä vastaan, vaikka kovin montaa täysin uutta reittiä en enää ehdi suunnitella ja toteuttaa.

Artikkeliin haastattelemani Miisa Jääskeläinen kertoo: "On mukava tuntea oma kotiseutu." Olen tismalleen samaa mieltä. Joka lenkillä näkee ja oppii uutta.

Herkkutattia melkein raakana

En malta olla lähettämättä tänne kuvaa eilisestä alkuruoastamme, herkkutatticarpacciosta.

Otin muutaman kauneimman pikkutatin, siivutin parin millin ohuiksi siivuiksi, maustoin suolalla, pippurilla, hyvällä oliiviöljyllä, pienellä määrällä sitruunamehua ja persiljasilppua. Annoin siivujen hetken imeä makuja. Siinä se. Maistui.

torstaina, elokuuta 22, 2013

Huippusesonki päällä

Nyt pitäisi revetä ihan joka paikkaan, kun hurjin työ- ja sienisesonki osuvat päällekkäin. Maanantaina "uhrasin" illan hyvälle asialle eli antamalla Etelä-Suomen Sanomien toimittajalle ja kuvaajalle haastattelun sienestyksestä ja sieniruoista. Mervi Pasasen ja Mirja Hussainin hyvä juttu ilmestyi tänään (koko sivu ruokasivulla ja vinkki etusivulla), mutta ei ole verkossa.
Päivitys: vinkki juttuun löytyy verkosta.

Eilen ystävä Espoosta soitti ja kertoi keräävänsä juuri valtavaa määrää herkkutatteja. Oli sitten pakko tiivistää iltapäivän työtahtia ja rientää Hollolan tattimetsiin. Ja onneksi menin, sillä monet sievistä pienistä herkkutateista olivat juuri oikean kokoisia. Tänään tai viimeistään huomenna, ennustettujen sateiden jälkeen, jo varmasti pilalla.

Lähes 15-vuotias Doriskin jaksoi kulkea mukana, kun ajoin auton pikkutien varsille ja pysyttelimme enimmäkseen siinä tien lähellä tasaisessa maastossa.

Parin tunnin reissu, tuloksena useita kiloja hyviä tatteja (myös punikkitatteja), vajaa litra kantarelleja ja muutama vaalea orakas. Illalla jo siivutin osan kuivuriin ja säästin kauneimmat herkkutatit tälle päivälle jalostettavaksi carpaccioksi.





sunnuntaina, elokuuta 18, 2013

Herkkutattikausi on täällä taas!

Tein päivän sieniretken asiantuntevassa biologiseurassa. Puolison veljen kanssa suuntasimme ensin koivikkoon rajoittuvaan kuusimetsään, josta seuralainen on monena vuonna aiemminkin löytänyt kantarelleja. Niitä löytyikin ihan hulppeasti, kanssasienestäjän mukaan uusistakin paikoista. Oma satoni oli viitisen litraa, lanko taisi saada suunnilleen saman verran.

Koko ajan etsimme samalla herkkutatteja. Ja kun ensimmäisen olin bongannut, alkoi silmä nähdä muitakin. Oli monta jo pehmennyttä tai tautien vaivaamaa, mutta onneksi löytyi myös aivan juuri nousseita pikkutatteja ja vähän isommaksi päässeitä, joissa oli vielä hyvää osaa kerättäväksi. Lisäksi sain pari kaunista punikkitattia. Kaikki tatit ovat nyt kuivurissa.


Toiseen metsään vein minä rouskujen, mustatorvisienten ja suppilovahveroiden toivossa. Kaikkia lajeja tuli vastaan, mutta sato ei ollut kummoinen. Keräsin mukaan muutaman mustarouskun ja puolisen litraa sikuri- ja pikkurouskuja ja yhteensä litran verran muita seiniä. Yksi rinne oli kuitenkin hyvin lupaavasti pikkuruisen suppilovahveromaton peitossa. Lampaankäävät sen sijaan olivat kaikki pahentuneita. Bonuksena tuli vielä vähän lisää kantarelleja ja muutama vaalea ja rusko-orakas.

Biologin kanssa on hauska kulkea metsässä myös muiden luontohavaintojen vuoksi. Ensimmäisessä metsässä näimme jättiläiskokoisen sammakon (se oli sammakko eikä rupikonna, loikki oikein tömähtämällä päin saapastani), metsäkauriin runnomia taimia ja mäyränpesän useine sisäänkäynteineen. Jälkimmäisessä metsässä vastaan tuli yövilkka, vaatimaton suomalainen orkidealaji, jota en tietenkään olisi havainnut tai ainakaan tunnistanut ilman asiantuntijaa. Sain myös varmistuksen sille, että pellon yllä lekutteleva haukka oli hiirihaukka.

Sääkin suosi: puolipilvistä ja parikymmentä astetta lämmintä. Erinomainen aamupäivä Hollolan metsissä!


sunnuntaina, elokuuta 11, 2013

Uutta sienisatoa nousee

Viikon sateista on ollut iloa! Vakiometsääni Hollolassa oli noussut paljon uusia suppilovahveroita ja ihan kohtuullisesti myös kantarelleja ja haperoita. Mutta rouskuja oli vieläkin kovin vähän ja nekin enimmäkseen joko toukkaisia tai muuten pilalla. Muutama kaunis haaparousku antoi toivoa. Ja se yksi pienenpieni herkkutatti.

Metsä oli siis tismalleen sama kuin viime keskiviikkona, ja silloin näin vain ihan muutamia nuppineulanpään kokoisia suppiksia. Pieniä ne olivat edelleen, mutta keräsin silti mukaan viitisen litraa. Kantarelleja tuli pari litraa, muita sieniä yhteensä vajaa litra.

Toivoa on. Nyt vain pitäisi päästä tsekkaamaan paikat parin päivän välein. Hankalaa, kun työtkin ovat alkaneet, mutta onneksi vielä riittää jonkin verran valoa iltaisin.

Ja tietenkin "pitäisi" harrastaa muutakin sadonkorjuuta. Perjantaina ja lauantaina keräsin marjapensaista kymmenisen litraa herukoita, joista olen vielä tänäänkin keitellyt mehuja. Yksi parin litran astia täynnä karviaisia odottaa vielä jääkaapissa siivoamista, mutta niitä tosin voin napsia viikon mittaan ihan sellaisenaankin, hedelmien sijasta.

Moottoripyöriä ja sadekuuroja

Eilen päätimme polkaista Kahvila Vanhaan Kevariin, johon emme päässeet Vesijärven ympäri -lenkillämme pari viikkoa sitten. Nyt poljimme vähän maltillisemman lenkin, Hollolan kirkonkylästä Asikkalan Kurhilaan ja takaisin, yhteensä 48 kilometriä. Olimme siis käytännössä koko ajan Vesijärven länsipuolella.

Maltillisesta ei ehkä kannata puhua maaston suhteen, sillä reitille osuu monta ihan reipasta mäkeä mm. Uskilan koulun kohdalla ja myöhemmin Lahdenpohjan molemmin puolin. Lenkillä näkeekin paljon maantiepyöräilijöitä hakemassa harjoitusta. Ja kyllähän minäkin ylä- ja alamäistä nautin, ainakin useimmiten.


Minun ajoni oli eilen hyvin kaukana mistään vakavasta pyöräharrastuksesta, välillä suoranaista taaperrusta. Voisin tietysti syyttää huonokuntoista päällystettä etenkin Viitailan-Kurhilan välillä, aika kovaa sivuvastaista tuulta mennessä ja sadekuuroja, jotka ropisivat pariin otteeseen ihan kunnolla sekä mennessä että tullessa. (Onneksi oli sadetakit mukana, vaikka sadetutka ei ollut ennustanut vettä käytännössä ollenkaan.) Vaan luultavasti olin vain väsynyt ja jäykkä aika rankan työviikon ja pitkästä aikaa maalla kovapatjaisessa sängyssä nukutun yön jälkeen.

Mutta Kevar oli mukava paikka, kahvilassa oikea vanhan ajan tunnelma ja maukkaat leivonnaiset. Näkyi olevan myös moottoripyöräilijöiden suosikki. Maantiellä tulikin vastaan ihan juhlavia jonomuodostelmia, eilen pääasiassa Harrikka-kansalaisia.

keskiviikkona, elokuuta 07, 2013

Kuivaa, kuivaa - ja nyt sataa!

Kuivuuden takia sienisatotoiveet ovat olleet aika alhaalla. Viikko sitten raportoimani herkkutattiretken jälkeen olen kerran vilkaissut kotimetsään Hollolassa marjapensasreissun yhteydessä. Siltä reissulta taisi tulla mukaan muutama kuiva kantarelli eikä yhtään mitään muuta.

Tänään ajoin Hollolaan Messilän lähelle suojelualueen reunaan ja kävin tsekkaamassa, mitä parin viikon takaisille suppilovahveroille oli tapahtunut. Näky oli aika odotettu: joitain kuivahtaneita pikkusuppiloita, enimmäkseen tyhjää. Toivotaan, että joku olisi ehtinyt saada mukaansa hieman isommaksi kasvaneita itiöemiä. Pelkään kuitenkin, että sienet olivat pilaantuneet ja kuivuneet enimmäkseen paikalleen.

Tiukasti haravoimalla rinteen alta, kosteikosta ojan viereltä, löysin joitain syötäviä rouskuja ja vähän enemmän haperoita. Lisäksi sain koriin yhden herkkutatin, kolme kehnäsientä, kymmenkunta pientä kantarellia, yhden pienen lampaankäävän ja vaalean orakkaan. Saalis oli yhteensä noin puolitoista litraa.

Käväisin paluumatkalla vielä Lahden Tapanilan maastoissa soisen laikun reunamilla. Siellä kasvoi pieni rypäs kauniita lakritsirouskuja, jotka siis ovat ainakin lievästi myrkyllisiä. Käänsin vielä yhden nurin ja kokeilin, että maitiaisneste tosiaan on väritöntä päinvastoin kuin esim. karva- ja kangasrouskuissa, jotka voivat ainakin kuivahtaneina muistuttaa lakritsirouskua. En kerännyt.

Kotimatkalla alkoi toiveita herättävä sade, jota on käsittääkseni luvattu huomiseksi lisää. Saisi nyt sataa muutamana päivänä oikein kunnolla, jotta sieniä alkaisi nousta. Sieniruokakirjaprojektimmekin odottaa tuoreita sieniä, joista valmistaa herkullisen näköisiä ruokia kuvauksiin. Reseptit ovat olemassa, nyt tarvitaan sieniä!

Paistosienet pilkoin kaikki samaan pannuun, joten huomenna meillä syödään todellista sekamuhennosta. Ei paras mahdollinen ratkaisu, mutta eivätköhän nuokin sienet tule syötyä sipulilla ja yrteillä maustettuina. Rouskut keitin ja suolasin odottamaan täydennystä. 


sunnuntaina, elokuuta 04, 2013

Kolme järveä ja kolme ruokapaikkaa

Eilen lauantaina olin menossa illaksi juhliin Nurmijärvelle, joten teimme aamulla vain maltillisen pyörälenkin Lahdessa ja vähän Nastolan puolella. Jotain kotikaupunkini maantieteestä kertoo se, että onnistuimme silti ajamaan kolmen järven ympäri. Yhteensä kilometrejä tuli n. 35.

Ensimmäinen oli Alasenjärvi, jonka pohjoispäähän ajoimme osittain Metsäpellon ja Kytölän läpi, osittain Vanhan Heinolantien reunassa. Sieltä käännyimme etelään Sipurantielle, joka vei meidät Ahtialaan. Koiskalantietä pitkin pääsimme kaakkoispuolelle Villähteelle, josta käännyimme takaisin Lahteen. Möysään päästyämme päätimme vielä kiertää pienimmän eli Joutjärven vastapäivään. Vasta kolmannen järven kohdalla muistin pysähtyä ja ottaa yhden rantakuvan.

Tsekkasimme myös kolme mahdollista pysähtymiskohdetta, Villähteen Lähde-baarin, Möysän Esson ja Pyhättömänmäellä sijaitsevan TryffDeli-kahvilan. Kahden ensimmäisen ohi olemme ajaneet kymmeniä kertoja pysähtymättä niissä kertaakaan - lähinnä siksi, että ko. taukopaikat sijaitsevat kovin lähellä kotia. Villähteen baari olikin varsin eksoottinen kohde, jossa minä söin jäätelön ja puoliso mm. villiintyi ensimmäistä kertaa elämässään lottoamaan. Nyt vain sitten odottelemme voittoa.

Möysän Esso eli Mössö on nykyään jo jonkin verran legendaarinen ravintola, josta ei siis enää saa bensiiniä tai juuri muitakaan huoltamopalveluita (olisikohan siellä vielä autopesulinja, en ole varma), mutta ilmeisesti sitäkin suositumpia pizzoja ja usein iltaisin myös elävää musiikkia. Me vain kurkistimme sisään ja jätimme tällä kertaa kahvitkin väliin siksi, että olimme menossa viereiselle Pyhättömän mäelle TryffDeliin ostamaan tuoremakkaraa.

Pyhätön on yksi niistä jyrkän mäen päälle rakennetuista kaupunginosista, jotka eivät varsinaisesti suosi pyöräilyä. Me lähestyimme mäkeä "takaa" eli ajattelimme ensin ajaa Hirsimetsäntielle ja sieltä jotain pyörätietä pitkin Pyhättömälle. Oksakadulla huomasimme kuitenkin jyrkähkön hiekkaisen kävelyväylän, jota pitkin pystyi työntämään pyörät mäen päälle. Pääsimmekin juuri sopivaan kohtaan Laitakadulle, kivenheiton päähän kahvilasta.

Kannatti poiketa: saimme paikan päällä hyvää kahvia ja mustikkapiirakkaa ja ostaa mukaan tuoremakkaraa, tryffeli-brietä sekä tryffelillä maustettua hunajaa ja sinappia. Pakkasimme herkut miehen reppuun ja ajoimme kotiin alamäkeen vielä teatterin ja kirjaston välissä sijaitsevan "väistötorin" kautta. Ostosreissun jälkeen reppu olikin jo niin täynnä ruokaa, että piti vähän miettiä logistiikkaa. Maantiepyörää kun ei välttämättä ole tarkoitettu kuljettamaan muuta kuin kuljettaja. Mutta tavaroiden kuljettamisesta ehkä jokin toinen kerta.

Viikonloppuna onkin enemmänkin syöty hyvin kuin harrastettu liikuntaa. Eilisissä pihajuhlissa oli perinteiden mukaisesti aivan upea pöytä täynnä vieraiden tuomia antipasto-ruokalajeja ja erinomaisen maistuva isännän valmistama pääruokapata.