perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Lomapäivä maalla

Olen viettänyt parin päivän minilomaa, ensin eilisen kaupun- gissa ja tämän päivän maalla. Maalle meneminen koirien kanssa onnistui, kun tytär ystävällisesti suostui kuljettamaan autolla meidät eväinemme ja muine tarpeellisine varusteinemme aamulla sinne ja illansuussa takaisin. Oli oikein retkeilytunnelma!

Eilinen säätiedotus ei hyvää luvannut, Päijät-Hämeeseen jokseen- kin jatkuvaa sadetta. Päätin kuitenkin, etten välitä asiasta, koska meillä on joka tapauksessa hyvät sisätilat ja paljon tekemistä myös siellä. Onnekseni koirille ja minulle kuitenkin koitti aivan täydellinen sienestys- ja marjastuspäivä: aurinkoa ja tuulta, lämpötila parinkympin kieppeillä. Hyttyset kiusasivat vain tiheimmässä metsässä, paarmat eivät oikein edes yrittäneet.

Vanhojen koirien kanssa ei enää lähdetä varsinaisesti metsäretkelle vaan kierretään omaa tonttia ympäri. Onneksi meillä on ihan omalla maalla loistavat kantarellipaikat ja tänä vuonna myös paljon mustikoita ja ahomansikoita. Kävin läpi myös raparperimaan ja keräsin pieniä nokkosia paikoista, joissa olen tarkoituksellisesti yrittänyt pitää nokkoskasvuston matalana ja tuoreena.

Kun olin saanut marjat, sienet ja nokkoset talteen ja keittänyt raparperimehut, ehdin jopa istua tunnin verran puutarhassa lukemassa kirjaa ihanan leppoisassa tuulessa.


Ei kommentteja: